tiistai 14. syyskuuta 2010

Hauta toisessa jalassa (ja toisessa myös)

Olen ostanut uusia sukkia. Jännittävää.

Arvelin ensin, että sukissa on normaalia tiukempi resori, koska jalkaan jäi varsin syvä kuoppa, tai sanoisinko juoksuhauta. Tein kuitenkin saman huomion myös toisia sukkia käytettyäni. Onko siis sittenkin käynyt niin, että jalkani liha on pehmennyt? Tiedätkö sinä, rakkaat lukijani?

Kirjoitinkohan äsken ensimmäistä kertaa elämässäni sanan resori?

Lisää sukista voit lukea täältä. On olemassa esimerkiksi erityistä tarkoitukseen tarkoitettua sukkaliimaa. Jännittävää.

1 kommentti:

  1. Sukkaliimaa! Liimallapa ratkeaisi sekin ongelma, kun sukat tuppaavat saapaksissa myttyyntymään sinne saapaksen kärkeen ja sitten kantapää hiertyy auki ja nilkalla on kylmä.

    Jos resorit painavat jalan lihan pehmennyttyä liikaa, on syytä siirtyä sukkahousuun tahi sellaiseen sukkaan, jossa ei ole resoria vaan joka kiinnitetään jalkaan sukkanauhoin (tai -liimoin).

    VastaaPoista